![]() |
![]() |
![]() |
| Etusivu Infoa Koirat Pentusia Media |
PentulaatikkoEsja astutettiin ensimmäisen pentueen toivossa tammikuussa 2011. Myöhemmin tehdyn ultran positiivisesta tuloksesta huolimatta fakta viikkoja myöhemmin oli, että Esja oli lopulta kuitenkin tyhjä. Uusi astutus oli suunnitelmissa helmikuun 2012 alun tienoon juoksuista, mutta niitä ei kuulunut, ja muutenkin, pentueen sopivammaksi ajankohdaksi ajateltiin syksyn 2012 tienoon juoksuja.Pentue suunnitteilla vuoden 2012 lopun suuntaan. Yhteydenotot pentueesta Mariannelle, kennel Blenmarin. Sulho on Katimon Oskasteinn "Osku", musta merkein pitkäkarva. Näyttelyistä serti. Luonnetestattu (+140). Silmät & sydän terveet, polvet 0/0 ja lonkat A/A. Hyväterveyksiset sisarukset. Yhdistelmä löytyy KoiraNetissä. Lisätietoa (mm. terveys ja kuvia) Esja sisaruksista löytyy täältä ja Oskun täältä.
Esja kesällä 2012 © E. Särkiniemi Ei, en ole kasvattaja vaikka asia on jo vuosia kiinnostanut. En ole käynyt kasvattajakursseja ja mikä tärkeintä, en omaa sellaista tietoutta koirista, että kokisin itseäni sopivaksi kasvattajaehdokkaaksi. Brennalla lonkkatulos ei valitettavasti salli pentuja, mutta tällä hetkellä olen kuitenkin niin sanotusti holhoojana Esjalle, sijoitusnartulle. Esjan pennut tulevat kasvamaan kennel Blenmarin tiloissa Kämmeniemessä, Tampereen läheisyydessä, ja Marianne Trogen vastaa pentueista täysin. Kaikki yhteydenotot ynnä muut tulee siis suunnata hänelle. |
![]() |